Sopimuksellisuuden idea

Sopimuksellisuus on toimintatapa, jolla pyritään tekemätöntä työtä organisoimalla ja paikallisesti sopimalla luomaan alueelle palveluja sekä uusia ansiolähteitä. Sopimuksellisuus ei ole julkisen sektorin tiukassa kontrollissa oleva uusi järjestelmä, vaan pikemminkin uutta yhteistoimintaa kehittävä toimintakulttuurin muutos. Usein julkinen sektori on tavalla tai toisella mukana sopimuksissa, jos ei sopimusosapuolena, niin rahoittajan roolissa. Sopimuksellisuuden toimijoita ovat tilaajat, tuottajat, välittäjäorganisaatiot ja rahoittajat. Näistä kerrotaan tarkemmin Osatekijät-osiossa.

Maaseutupolitiikan näkökulmasta sopimuksellisuudella tarkoitetaan maaseudun toimintojen yhdistämistä joustavan työn ja palvelujen välitysmekanismin avulla. Se täydentää tavanomaista yritystoimintaa ja julkisen vallan käytössä olevia kehittämisjärjestelmiä. Sopimusmenettely soveltuu monille aloille hoiva- ja hyvinvointipalveluista ympäristön ja teiden hoitoon.

Sopimuksellisuus edistää elinvoimaisen ja toimivan maaseudun kehittymistä, kohentaa maaseutuympäristön laatua sekä lisää maaseudun vetovoimaisuutta asumis- ja työympäristönä. Sopimuksellisuus vähentää tekemätöntä työtä ja hyödykkeiden vajaakäyttöisyyttä. Sen edunsaajia ovat sekä maaseudulla asuvat että maaseudulla vierailevat eli kaikki suomalaiset.

Sopimuksellisuuden toimialat

Sopimuksellisuutta voi olla kaikilla niillä toimialoilla, joilta löytyy tekemätöntä työtä. Tällä hetkellä suurin tarve ja eniten sopimuksellisuuden käytäntöjä on ympäristö- ja hyvinvointialoilla.

Sopimuksellisuuden taustaa

Maaseudulla on paljon tekemättömiä töitä, kuten hoitamatta jääneitä maisemakokonaisuuksia ja siivouspalveluiden tarvetta kotitalouksissa. Työt ovat usein hajallaan ja varsin pienimuotoisia. Töille olisi tekijöitäkin, kuten työttömiä tai vajaatyöllistettyjä henkilöitä. Ongelmana on, että töille ei löydy välttämättä maksajaa. Jos maksaja kuitenkin löytyy, on edelleen epätodennäköistä, että töiden tekijä ja teettäjä oma-aloitteisesti kohtaisivat toisensa.

Tätä taustaa vasten 2000-luvun alusta asti Suomessa on valmisteltu sopimuksellisuutta vastaukseksi maaseudun muutoksen aiheuttamiin tarpeisiin ja etenkin pienten hajallaan olevien työtehtävien tekemiseen.

Ympäristökysymykset ovat alun alkaen olleet sopimuksellisuuden ydintoimialaa. Esimerkiksi Ranskan maaseutusopimusjärjestelmässä, jossa on samoja piirteitä kuin Suomessa, kyse on nimenomaan sopimuksien teosta julkisen sektorin ja maanviljelijöiden kesken. Suomessa mitään toimialaa ei ole haluttu sulkea pois ja sovelluksien kirjo on laaja. Suomessa myöskään julkinen sektori ei ole aina yhtenä osapuolena toimenpiteissä.

Lisätietoja sopimuksellisuuden taustasta löytyy esimerkiksi seuraavista julkaisuista:
- Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu (2003). Maaseudun uudet työt. Suomalainen maaseutusopimus keskusteluun. Julkaisun tiivistelmä saatavissa tästä.

- Eisto Ilkka, Palviainen Simo, Pohjonen Soile, Vihinen Hilkka (2006). Sopimuksellisuus maaseutupolitiikassa. Saatavissa: http://www.mtt.fi/met/pdf/met80.pdf.

Uutta materiaalia sopimuksellisuudesta on julkaistu vuonna 2009. Aiheesta on kirjoitettu Vastuuta, vuorovaikutusta ja välittämistä – sopimuksellisuuskäsikirja sekä -strategia. Nämä julkaisut ovat ladattavissa Aineistoja-osiosta.

Sopimuksellisuus työllistämisen välineenä

Sopimuksellisuus mainitaan yhtenä maaseudun kehittämisen välineenä uudessa maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa vuosille 2009–2012. Sopimuksellisuus tulee sille maaseudun työllisyyteen liittyvässä strategisessa linjauksessa. Toimenpiteenä sopimuksellisuuden edistämiseksi ehdotetaan kuntien ja kylien suhteita kehittävää kiertuetta, jotta paikallinen sopiminen lisääntyisi.

Sopimuksellisuuden avulla pyritään kokoamaan maaseudun sirpaleisia työtehtäviä ansiolähteiksi. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on jo vuonna 2003 listannut laajenevia ammattiryhmiä, joita tarvitaan maaseudulle. Aina elantoa ei voi saada yhdestä ammatista, mutta yhdistelemällä toimialoja voi uusia työpaikkoja syntyä. Seuraavassa listassa luetellaan laajenevia ammattiryhmiä esimerkinomaisesti:

• kerho-ohjaaja
• moniosaava kulttuuriyrittäjä
• kyläavustaja
• tapahtumien järjestäjä
• reitistöjen- ja luonnonsuojelualueiden hoitaja
• tieisännöitsijä
• tiemaisemanhoitaja
• maisemanhoitaja
• ympäristömetsuri
• kylämetsuri
• metsäpalveluyrittäjä
• energiapuuyrittäjä
• korjausrakentaja
• tietoliikenteen tukihenkilö
• mökkitalonmies
• kotityöntekijä

Joskus ainoa tapa työllistyä on oman yrityksen perustaminen. Opas oman yrityksen perustamiseen.

Sopimuksellisuus liittyy myös yhteisötalouteen eli sosiaalitalouteen sekä epätyypilliseen työllistämiseen. Nämä uudenlaiset työn organisoinnin muodot ovat vaihtoehtoja perinteiselle työllistämiselle. Yksi töiden organiointimuoto on osuuskunnan perustaminen. Perustamisesta lisätietoa Pellervo-Seuran Osuuskunnan perustajan oppaasta.

Usein kysyttyä - 6 kysymystä ja vastausta

1. Mitä uutta sopimuksellisuudessa on? Eikö samanlaisia asioita ole tehty jo ennemminkin?

Vastaus:

Sopimuksellista toimintaa on tehty monissa paikoissa jo kauan. Nyt on kuitenkin tarkoitus laajentaa toimintaa ja tehdä siitä suunnitellumpaa. Joka paikassa työn tekijä ja teettäjä eivät kohtaa itseohjautuvasti, vaan heitä on autettava tai rohkaistava. Erilaisten rahoitusmuotojen ja toimintamahdollisuuksien selvittäminen voi synnyttää uusia yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijat saattavat innostua palvelujen järjestämisestä.

Julkisen sektorin kautta ei ole enää mahdollista saada kaikkia palveluita eivätkä aina yrityksetkään ole kiinnostuneita hajallaan olevien palveluiden tuottamisesta. Mikäli sopimuksellisuutta ei kehitetä, on mahdollista, että palvelut siirtyvät yhä kauemmaksi maaseudun asukkaista. Sopimuksellisuuden kautta voidaan synnyttää uusia yrityksiä ja työpaikkoja sekä ansionlähteitä esimerkiksi yhdistyksille.

2. Mitkä tahot sopivat välittäjäorganisaatioiksi?

Vastaus:
Välittäjäorganisaatioksi sopivat sellaiset yhteisöt, jotka toimivat lähellä sekä viranomaisia että käytännön kenttätyötä. Paikalliset toimintaryhmät ja kyläasiamiehet yhteistyössä sopivat välittäjäorganisaatioiksi parhaiten, koska niiden toiminta-alue on ihanteellisen kokoinen ja toimintaryhmien hallinto on kolmikantainen. Alueesta riippuen myös muut tahot voivat sopia välittäjäorganisaatioiksi.

3. Kuka rahoittaa välittäjäorganisaatiotoimintaa?

Vastaus:
On selvää, että välittäjäorganisaatiotoiminta tarvitsee erillistä rahoitusta eli toimintaa ei voi hoitaa pelkästään talkoilla tai muun työn ohessa. Tällä hetkellä välittäjäorganisaation tehtävä rahoitetaan erilaisilla hankkeilla. Tavoitteena on kehittää sopimuksellisuutta siihen suuntaan, että julkisista varoista olisi mahdollista tukea sitä. Sopimuksellisuuden edistäminen ja välittäjäorganisaationa toimiminen ovat tärkeimpiä perusteita kylätoiminnan valtioavun nostamiselle.

4. Miten sopimuksellisuuden välittäjäorganisaatiot eroavat työvoimatoimistoista?

Vastaus:
Sopimuksellisuuden välittäjäorganisaatioiden ensisijainen tehtävä ei ole huolehtia työllistämisestä, vaan pienten sirpaleisten töiden organisoinnista ja uusien palvelujen järjestämisestä. Tämän tavoitteen johdosta myös työpaikkoja syntyy. Monet työvoimatoimistojen ja välittäjäorganisaatioiden tehtävät ovat samanlaisia, kuten esimerkiksi työntekijän ja työnantajan yhteen saattaminen, mutta lähestymistavat poikkeavat toisistaan. Toimintaryhmät muun muassa enemmän käyvät kylissä ja yrityksissä sekä pystyvät juttelemaan ihmisten kanssa alueen tarpeista. Työvoimatoimisto on viranomainen, kun taas sopimuksellisuuden välittäjäorganisaatio sijoittuu viranomaisen ja kansalaisten välimaastoon.

5. Kuka maksaa palkan töiden tekemisestä?

Vastaus:
Palkan maksaja on yleensä töiden tilaaja. Tilaaja voi olla kuka tahansa; valtio, kunta, yritys, yhdistys, kotitalous.

Julkisella sektorilla ja erilaisilla säätiöillä on satoja eri rahoitusmuotoja. Niitä pitää vain osata aktiivisesti hakea. Tässä vaiheessa ei ole olemassa mitään uutta rahaa itse sopimuksilla sovittaviin töihin. Kotitalousvähennys ja palveluseteli ovat nykyisin käytettävissä olevia tukimuotoja, joilla tilaajan maksettavaksi tulevia kuluja voidaan pienentää. Tällöin osan palvelusta maksaa kyseisen tukimuodon tarjoaja.

6. Miten yhdistysten ja hankkeiden tuottamat palvelut vaikuttavat jo olemassa olevien yritysten toimintaan?

Vastaus:
Sopimuksellisuudesta voivat hyötyä jo olemassa olevat yritykset tulemalla mukaan suunnittelemaan palveluita ja jopa tuottamalla näitä palveluita. Kuitenkin on olemassa useita alueita ja toimialoja, joilla yritykset eivät halua toimia huonon kannattavuuden vuoksi. Tällöin esimerkiksi yhdistyksen tuottama toiminta käynnistyy alueilla, joilla kilpailua ei voi vääristää, koska kilpailua ei ole.

Uutta toimintaa voidaan käynnistää myös hankerahoituksen avulla. Tällä ei kuitenkaan saisi tuottaa varsinaista palvelua markkinoille yleistä markkinahintaa halvemmalla, vaan hankerahoitusta olisi käytettävä toiminnan jatkumisen turvaamiseen hankkeen päättymisen jälkeenkin. Hankerahoitusta kannattaisi käyttää esimerkiksi toiminnasta tiedottamiseen, asiakkaiden hankintaan ja toimintatapojen hiomiseen.

Kommentoi tai kysy lisää keskustelupalstalla tai heli.siirila(a)uwasa.fi